Vapaan kentän päivä 2026

Miltä näyttää esittävän taiteen vapaan kentän ekosysteemi nyt ja tulevaisuudessa? Tästä keskusteltiin Vapaan kentän päivässä to 4.6.2026 Cirkossa.

Päivä oli jatkoa edellisen vuoden tapahtumalle. Tällä kertaa kutsu oli kohdistettu erityisesti Taide- ja kulttuuriviraston yleisavustusta saaville esittävän taiteen vapaan kentän ryhmille, keskeisille sidosryhmille sekä rahoittajille.

Keskusteluille tarjosivat erinomaiset lähtökohdat aamupäivän alustukset: Eeva Bergroth ja Jarkko Lehmus kertasivat vuoden 2025 Vapaan kentän päivän keskeiset huomiot, Henri Terho toi keskusteluun tärkeimmän rahoittajan näkökulman ja Oskar Korkman ja Saara Rautavuoma tarjosivat erinomaiset, paljon ajatuksia herättävät puheenvuorot esittävän taiteen ekosysteemistä. Päivän fasilitaattorina toimi Satu Silvanto.

Työryhmissä pohdittiin, millaista on toimiva yhteistyö esittävän taiteen kentällä ja miten esittävän taiteen ekosysteemiä voisi vahvistaa yhteistyötä kehittämällä. Samoin mietittiin, miltä näyttää kestävällä pohjalla toimiva esittävän taiteen vapaa kenttä vuonna 2035, kun lisääntynyt yhteistyö on vahvistanut niin taiteen tekemistä kuin yleisö- ja yhteistyösuhteita.

Oli suuri ilo tavata niin paljon kentän toimijoita ja vaihtaa ajatuksia kasvokkain! Keskustelut jatkuvat vuoden 2027 Vapaan kentän päivässä. Sitä ennen on tarkoitus järjestää yhteiskeskustelu VOS-toimijoiden kanssa sekä työnantajuuteen vapaalla kentällä paneutuva tilaisuus. Myös keskustelut rahoittajien kanssa jatkuvat.

Päivän järjestivät yhteistyössä Esittävän taiteen vapaat yhteisöt, Cirko – Uuden sirkuksen keskus, Circus & Dance Finland, Esitystaiteen keskus Eskus ja Teatterin tiedotuskeskus TINFO.

Kuvat Antti Suniala

Seuraava
Seuraava

Pearle* kokoontui Helsingissä toukokuussa